Mitä: Joka toiselle kuoppaa kaivaa alkaa kylmäverisen julmasti. Pieni tyttö teljetään hyisenä talviyönä maakellariin odottamaan äitiä. Joka ei enää tässä elämässä saavu tyttöä pelastamaan. Vuosikymmeniä myöhemmin new age -henkisessä kylpylähotellissa tapahtuu murha. Asianajaja Thóra Gudmundsdóttir päätyy selvittämään tapahtumia, sillä hänen vanha asiakkaansa sattuu olemaan hotellin omistaja. Vanhaan maataloon rakennetusta hotellista paljastuu pikkuhiljaa synkkiä perhesalaisuuksia, jotka lopulta kiertyvät vuosikymmeniä vanhoihin tapahtumiin.
Kommentti: Sigurdardóttirin toinen kirja on yhtä mukaansatempaava kuin esikoinen Kolmas merkki. Vaikka aihe on synkkä ja hipoo kummitustarinoita, säilyy kirjassa tietty keveys. Kenties se johtuu päähenkilö Thóran järkevästä hahmosta, joka suhtautuu elämään terveen humoristisesti. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee tietysti tapahtumapaikka Islanti, joka ainakin minulle on täysin vieras miljöö. Hankaluutena on siten myös islantilaisten nimien lukeminen ja mielessäni äännänkin ne varmasti aivan väärin.
Jännityskirjojen ystävälle rohkenen suositella tätkin teosta. Tarina soljuu eteenpäin sujuvasti ja pitää otteessaan. Muutamissa kohdin vaarana olisi lipsahtaa liiaksi päähenkilön henkilökohtaisen elämän tutkailun puolelle, mutta lopulta paketti pysyy hyvin kasassa. Kirjassa keskitytään olennaiseen mutta samalla Thórasta muotoutuu uskottava hahmo.
1 kommentti:
Ihastuin Sigurdardóttiriin reilu vuosi sitten. Kamala pettymys, kun kirjoja ei ollutkaan suomennettu enempää. Onneksi on ruotsinnettu, ahmin ne sitten heti kun onnistuin hankkimaan käsiini. Ovat koko ajan karmivampia. En ole yleensä kauhun ystävä, mutta nämä ovat toisaalta valtavan hyviä, toisaalta en tahdo uskaltaa kuunnella. Kuudes on kuulema vielä hyytävämpi, mutta sitä ei vielä ole käännetty, toivottavasti käännetään.
Thoran henkilöhahmo on kiinnostava, yllättvän kiinnostava aika pienillä aineksilla (ei salattuja lapsuuden traumoja, normaalit vanhemmat, normaali ero), mutta hänen perhettään ja suhteensa kehittymistä olen halunnut seurata. Islanti luo tietysti aavemaisen ja taianomaisen tunnelman jo hankalilla nimillään. Ja maisemia voi katsella google mapsista pysyäkseen "kartalla".
Kummitusmaista tunnelmaa keventää ja kirijoja höystää ihanasti myös sihteeri.
Lähetä kommentti